MENU

Hieman minusta

Pinja Tokoi, Mimesis Design

Sytyn eniten isojen linjojen vetämisestä; brändäämisestä ja paikallaan junnaavan taikomisesta toimivaksi. En vierasta pienempiäkään töitä, joten otathan rohkeasti yhteyttä, oli kyse sitten yksittäisestä bannerista tai laajemman skaalan konseptisuunnittelusta.

Olin opiskellut viestinnän opettajaksi jo loppusuoralle asti, kun satunnaiset taitto-, animaatio- ja kuvitustyöt houkuttelivat tekemään lisämutkan urapolullani. Totesin pian, että yhden tontin ihmiseksi minusta ei ole, vaan haluan ehdottomasti työskennellä niin visuaalisen suunnittelun, teknisen toteutuksen kuin tekstienkin parissa. Elän ja hengitän kokonaisuuksia, joissa kaikki osat puhuvat samaa kieltä. Kamerakin kasvoi opintojen myötä käteeni kiinni hieman vahingossa, mutta kertaheitolla 2000-luvun puolivälissä. Notepad-verkkosivuja taas olin opetellut tekemään jo lähes 10 vuotta tuota aiemmin. Vietin muutamia vuosia erityisesti journalistisen valokuvan ja infografiikan parissa, mutta sen jälkeen hakeuduin yhä vahvemmin markkinoinnin maailmaan.

Ehdin myös opettaa ammatillista viestintää korkeakoulutasolla lähes seitsemän vuoden ajan mm. graafisille suunnittelijoille ja muotoilijoille, joten pistän edelleen mielelläni pystyyn workshopeja tai tilauskoulutuksia asiantuntemukseeni kuuluvista aiheista. Pilkunviilausmentaliteettini näkyy kaikessa tekemisessäni: kiinnitän paljon huomiota yksityiskohtiin, kunhan isot linjat ovat ensin kunnossa. Tästä huolimatta olen nopea liikkeissäni – tiukka aikataulukin on vain organisointikysymys.

Leikkisyys ja hauskuus ovat kaikessa työskentelyssäni tärkeitä. Nautin tilanteiden sellaisinaan tallentamisesta valokuviksi, eikä yritysilmeiden saati julkaisujen tarvitse aina olla niin vakavia – vakuuttavuuden toki muistaen.

Kiinnostuitko? Jutellaan lisää ja mietitään yhdessä, miten voisin sinua auttaa!